Parga heinäkuu 2014

MATKA PARGAAN KREIKKAAN VARATTU 

30.5.2014
Nyt on matka varattu ja lähtö on heinäkuussa. Ei olla koskaan etelässä oltu keskellä kesää… No onhan sekin koettava

MATKA MAKSETTU LOPPUUN…

16.6.2014
Nyt on sitten vain odottelua. Kerkeän olla lomalla pari viikkoa ennen matkaan lähtöä.

ENÄÄ MUUTAMA PÄIVÄ MATKAAN

7.7.2014

Juha oli saanut lomaa ensi viikolle, eli hän tulee tänne hoitamaan koiria. Enään on aurinkorasvojen ”tarkastus” ja muiden pikku juttujen hankinta jäljellä.
kysyin hotellista sähköpostilla, että onko kahvin keitto mahdollisuuksia, kun se asia ei ihan tarkasti käynnyt ilmi matkaesitteestä/nettisivuilta. No meillä pitäisi olla, kun on huoneisto käytössä.

Tuli muuten vastaus tosi nopeasti.

Tässä fiilistelyn vuoksi video meidän hotellista….

LAUANTAI, LÄHTÖPÄIVÄN AAMU

12.7.2014
Laukut on pakattu, itseasiassa oli jo eilen, mutta vielä katsottiin, että kaikki tarpeellinen on mukana.
Koirat on lenkitetty, viimeiset ostokset tehty, asunto siistitty, joten kohta voidaan lähteä kohti lentokenttää. Tällä kertaa onkin iltapäivä lähtö, joten hirveätä kiirettä ei ole ollut tänä aamuna.

Perillä hotellissa

Lento oli ajallaan ja siinä normaali hässäkässä ennen kuin bussi lähti kohto Pargaa oli mennyt noin tunti. Maisemat matkan varrella olivat upeat ja koska olemme Kreikan länsirannikolla, niin kerkesimme näkemään ihan hienon auringonlaskun ennen bussin saapumista hotellille. Hotelliin kirjautuminen sujui vauhdilla, passit respaan ja he ottivat niistä valokopiot ja avain käteen. Boonuksena oli, että nuori mies lähti näyttämään huoneen ja kantoi myös vaimon laukun! Poika sitten häippäsi niin nopeaa, etten kerennyt edes tippiä antaa. Oli kiire näyttämään huonetta seuraaville. 
Itse huone on siisti ja sopivan kokoinen kahdelle, luultavasti on sovitettu kolmelle, kun täällä on myös kolmas sänky. Näköalasta ei voi sanoa vielä mitään, mutta on takapihan puutarhaan päin, no tämän tiesin jo hankkiessa matkaa… Jossain esite ei liiottele! 
Matkalla lähi supermarketiin pikaisesti katsoin yhden tavernan hintoja, ei näytäneet kovin pahoilta. Esim Stifado 6,90€, täytyypi testata sitä joku ilta ja verrata sitä keskustan tavernojen hintoihin.
Ai niin… pitihän sieltä supermarketista ostaa lemppari juomaani Mythosta ja ei kun juomaan….
Ps. Kävimme hotellin baarissa syömässä hampparit ja katsomassa isolta screeniltä mm-pronssipeliä.

SUNNUNTAI

13.7.2014
Aamupalan jälkeen lähdimme kävelylle kohti Pargan keskustaa, jonne oli muutaman minuutin kävelymatka. Keskusta on hieno, pikku kujineen ja kylä nousee ylöspäin. Kadut ja kujat ovat tulvillaan tavernoja ja pieniä kauppoja. Satamasta lähti taksiveneitä lähi rannoille, sekä muita lähistöllä oleviin saariin kuten Antipaxokseen ja Paxokseen.
Myös yhtenä päivänä lähtee laiva Korfulle. Minijuna-ajelu on näköjään aika suosittu kulkuväline eri lähialueiden nähtävyyksille, huomenna ajattelimme lähteä sillä käymään Ali Pashan linnoituksella, silloin noustaan n. 450 metrin korkeuteen. Tässä muutama kuva aamun kävelystä.





MAANANTAI

14.7.2014
Tänään lähdimme kohti keskustaa ja ajatuksena oli ostaa liput minijuna ajelulle Ali Pashan linnoitukselle. Saimme liput klo 12 lähtöön, joten aikaa jäi yli tunti, jonka käytimme pitkin Pargan keskustan kujia kävellen.Ilma oli taas kerran kohtuu lämmin, joten vettä kävimme ostamassa mukaan. Minijuna sitten täyttyi matkaajista ja pääsimme lähtemään. Kiipesimme pikkuhiljaa kohti linnoitusta, maisemat olivat hienoja ja kylissä ihmiset vilkuttelivat meille iloisina. Kun pääsimme ylös, niin jouduimme vielä kävelemään pienen matkan, ennen kuin olimme ylhäällä linnoituksella. Matkan varrella oli muutama vähän isompi hämähäkki tehnyt verkon joka osittain meni yli polun.
Paikallinen opastyttö kertoili linnoituksen historiaa, mutta hänen englantinsa ei ollut ihan sitä parasta laatua, joten en ihan kaikesta saanut selvää, mutta innostuneesti hän kertoili. Alas tullessa pysähdyimme lähikylään, jossa meillä oli puolituntia aikaa ja sen suurin osa käytty hyväkseen tutustumalla paikallisten tavernoiden juoma tarjontaan
Palattuamme Pargaan pistäydyimme syömässä rantakadun ”meidän” päässä. Tämän jälkeen ennätimme olla altaalla vielä hyvän aikaa. Sitten huoneessa kahvit ja sotasuunnitelmat iltaa varten. Suuntasimme keskustaan joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Löysimme sieltä jo osan tuliaisista, mutta kyseisen oloista väen paljoutta ollaan harvoin kohdattu.
Siinä paluu matkalla jätimme yhden kuvan katupiirtäjälle, josta hän parin päivän sisään piirtää taulun. Matkalla takaisin kohti hotellia kävimme ostamassa hieman juomista ja postikortteja, ne me veimme huoneeseen ja suuntasimme kohti lähi rannalla olevaa tavernaa, jossa kuulemma kolme paikallista musikanttia viihdytti ruokailijoita perinteisellä musiikilla.
Ruoka oli ihan ok ja hintataso aika normaali, yhtenä ”viihdykkeenä” siellä oli, musikanttien lisäksi, paikallinen mustalaisnainen joka tuli kauppaamaan ruusuja, hän heilutteli erittäin kookkaita varustuksiaan bändin edessä huutaen ”hoplaa” aina välillä. Olikohan tarkoitus saada miehet innostumaan kukkien ostosta? Luultavasti hänelle oli sanottu, ettei saa tulla häiritsemään syöviä asiakkaita, koska meidän luokse hän ei tullut, kun olimme juuri saanet ruoka-annokset eteemme.Ilta päättyi sitten ”omalla” terassilla hieman juomaa nauttien…

TIISTAI

15.7.2014
Tänään kävimme venetsialaisessa linnoituksessa, siinä kunto kasvaisi jos sinne useammin kiipeäsi. Kyllä sieltä on upeat näköalat alas Pargaan. Vähän linnoituksen alapuolella kävimme juomassa janojuomat, varsinkin appelsiinituoremehu oli tosi hyvää ja eikä Mythoksessakaan ollut moittimista
Sieltä sitten valuimme alaspäin ja tutustuimme oliivimuseoon. Se oli ihan mukava kokemus ja lopuksi saimme maistaa erilaisia tuotteita jotka oli tehty oliiviöljystä. Nyt on hiukan viisaampi siinä kun menee ostamaan oliiviöljyä. Eli yksi perusasia on, ettei kannata ostaa sitä muovipullossa, koska oliiviöljy imee itseensä makua muoviastiasta. Valmistus vaiheessakin jos tehdas käyttää muoviastioita, niin se tuote ei ole hyvä laatuista!Ehdimme sopivasti takaisin hotelliin, kun tuli ukkoskuuro. Onneksi meillä on katos terassilla, joten sielä oli mukava istua lämpimässä säässä.
Alkuillasta kävimme syömässä lähi tavernassa ja täällä tuli alkujuomat tervetuliaisina ja ruuan jälkeen meloniviipaleita. Ei ruuassa ollut valittamista.Syömisen jälkeen suuntasimmen kävelyn kohti keskustaa jälleen. Ajatuksena oli käydä katsomassa jos tämä katupiirtäjä olisi saanut kuvan valmiiksi, ei vielä ollut kuva valmis, mutta samalla tilasimme häneltä kuvan meidän ”karvalapsistamme”. Kaveri on tosi taitava piirtämään ja näytti kuvia koirista joista hän oli piirtänyt kuvia, joten toivossa on hyvä elää…Ja taas päättyy ilta omalla terassilla hieman juomaa nauttien….

KESKIVIIKKO

16.7.2014
Aamupalan jälkeen suuntautui matka jälleen keskustaan, jossa ajattelimme tehdä tuliaisostoksia ja kyllä me niitä sitten loppujenlopuksi löysimme. Siinä välissä kävimme juomassa tuorepuristetut appelsiinimehut.Puolenpäivän jälkeen hotelliin tultuamme, siirryimme pariksi tuntia altaalle. Sen jälkeen vietimme aikaa huoneessa ja terassilla, ennen kuin lähdimme jälleen kerran keskustaa päin. Siellä varasimme laivamatkan huomiselle, sekä menimme katsomaan jos pyytämämme kuva olisi valmis katutaiteilijan piirtämänä. No ei ollut vielä, mutta menimme syömään vähän laidempana olevaan tavernaan. Ruoka oli tosi hyvää ja kaverit palvelivat meitä hienosti.
Kuva oli sitten joskus puolenyön aikoihin valmis. Kaveri teki tosi tarkkaan töitä! Sen jälkeen palasimme hotelliin ja matkalla kävimme lähi marketissa ostamassa juomista terassia varten. Mutta ei sitä kovin kauan valvota, kun pitää keretä syömään aamupala ja mennä satamaan laivalle. Ja siis taas juotiin janojuomat terassilla ennen nukkumaan menoa….

TORSTAI

17.7.2014
Tänä aamuna heräsimme paljon aikaisemmin kuin muina aamuina ja syy siihen oli, että me olimme lähdössä risteilylle  Paxoksen ja Anti-Paxoksen saarille. Kaveri joka myi liput sanoi, että meidän pitää olla paikalla 9:30 ja lähtö on 10:00. Meidän olisi pitänyt olla siellä jo paljon aikaisemmin, että olisimme saaneet paremmat paikat.
No joka taupauksessa matka lähti rullaamaan ihan hyvin, siinä meni puolitoista tuntia, ennen kuin olimme Anti-Paxoksen yhdellä rannalla. Vesi oli kauniin turkoisen väristä ja kun laiva pysähtyi, niin ihmiset alkoivat sukeltelemaan, kuka mistäkin ja sinne sukelsin minäkin  Vesi oli sopivan vilvottavaa. Siellä vietettiin 40 minuuttia ja jatkoimme kohti Paxoksen saarta. Siellä lähestyimme rantaa jossa oli luolia, pysähdyimme yhden niistä eteen jossa taas pääsimme uimaan. Nyt Sirpakin innostui uimisesta, joten siellä me polskuttelimme yhdessä. Kun kapteeni jälleen kerran kutsui matkaajat takaisin laivaan ja hän alkoi ajamaan laivaa kohti yhtä luolaa, mutta kaikki me tiesimme ennen sinne menoa, että ei pitkälle päästä johtuen siitä, että laivan masto on liian korkealla. Mutta kapu ajoi niin pitkälle kuin pääsi. Juuri kun hän alkoi peruuttamaan, niin kajareista tärähti ilmoille James Brownin ”I feel good” täydeltä laidalta ja akustiikka luolassa toimi   tämän jälkeen kapu soitti vanhoja kesähittejä, Makarena jne. ja meno laivalla vain kasvoi, väki tanssi ja taputti, sekä kapu soitti äänitorvea musiikin tahtiin. Laivan henkilökunta piti muutenkin hyvää huolta kaikista.

Siitä sitten ajelimme kohti Paxoksen pääkaupunkia Gaiosia, jossa vietimme kaksi tuntia. Täältä ajoi laiva niin pitkälle kunnes saavuimme Valtoksen rannalle, jossa oli hetki aikaa uida. Taas soi torvi pari kertaa laivalla ja jatkoimme matkaa kohti Pargan satamaa.Kävellessä takaisin kävimme juoma ostoksilla ja myöhemmin illalla kävimme ihan toisella suunnalla olevassa tavernassa syömässä. Hintataso siellä oli huokeampi kuin keskustan paikoissa, mutta se ei mitenkään yllättänyt!
Nyt tätä kirjoittaessa otan yhden Mythoksen ja sitten nukkumaan….Niin tuossa juuri käveli siili terassin ohi, enpä ole ennen etelän matkoilla nähnyt moista ennen.

PERJANTAI

18.7.2014
Aamupalan jälkeen, jonka söimme mahdollisimman myöhään, kun ei ollut kiirettä minnekkään. Kävelimme taas keskustaan ostamaan loppuja tuliaisia. Nyt oli mukavan rauhallista ja tilaa kävellä kujilla. Suurimman osan lopputulijaisista löysimmekin ja loput jätettiin iltaan, ettei tulisi kiire.
Keskustan kävelyn jälkeen menimme altaalle pariksi tunniksi uimaan ja vielä nauttimaan auringosta, vaikka hotellille päin kävellessä tuli pieni ukkoskuuro, mutta se ei haitannut meitä ollenkaan. Siinä sitten terassilla nautimme hiukan kahvia ja muuta juomaa hääpäivämme kunniaksi. Illan tultua lähdimme taas keskustaan ja nyt ajatuksena olisi syödä ”juhlaruoka” no ei siinä nyt niin kovasti juhlaa ollut, mutta kumminkin alkuruoka, pääruoka ja Sirpalle capuccino ja minulle ouzo ”jälkiruuaksi”.
Sieltä tavernasta sitten suuntasimme rantakadulle ja kohti uuden ystävämme Odysseaksen luo, hän siellä jälleen piirsi muotokuvaa. Vaimonsa ja hän tervehtivät meitä tosi iloisesti. Hän oli tuonut mukanaan yhden akvarellipiirrustuksen joka kuvasi Pargan edessä olevaa saarta. Ostimme sen häneltä ja jatkoimme matkaa tekemään loppu tuliaishankintoja. Löysimmekin sitten mitä Sirpa oli hakenut, eli pöytäliinoja ne olivat käsin tehtyjä ja ei niin kovin kalliita. Sitä kauppaa piti vanha paikallinen pariskunta. Sen jälkeen oli aika käydä loppuilta drinkeillä. Pienenä kuriositeettinä oli, ettei heiltä löytynyt Mojito drinkkiä, vaikka listalla oli, no otimme Pinada Coladat sitten sen sijaan. Juomien jälkeen menimme Odysseaksen ja hänen vaimonsa luo, juttelimme kaikenlaista omista maistamme, koulu systeemeistä jne. Odysseas kävi vastapäiväisestä tavernasta hakemassa meille juomat. Siinä tavernassa alkoi soida elävää musikkia ja Odysseas naurahti, että hän on ollut täällä 15 vuotta ja nyt ensimmäistä kertaa soi siinä tavernassa elävä musiikki
Sitten oli hyvästien aika, itse asiassa hänen vaimonsa hyvästeli meidä jo aijemmin, kun hän lähti kotiin lasten kanssa.Saas nähdä tavataanko Odysseasia vielä muutenkin kuin Facebookin välityksellä…?
Ja ilta loppui laukkujen pakkaamiseen ja pariin Mythokseen…

LAUANTAI, PALUU KOTIIN

19.7.2014
Normaalin aamutoimien jälkeen huilasimme hetken huoneessa, kun olimme saaneet laukut pakattua. Huoneen luovutus oli kuten yleensä klo 12, laukut saatiin lukittuun tilaan, joten niistä ei tarvinnut huolehtia. Lähdimme kävelemään, mutta aurinko porotti niin paljon, että käännyimme takaisin hotelliin. Tietysti sitä olisi voinut viettää aikaa altaalla, mutta emme halunneet märkiä pyyhkeitä mukaan, joten valitsemme sen ikävimmän vaihtoehdon ”tappaa” aikaa, eli istuimme hotellin allasbaarissa hieman juoden ja kirjoja lueskelle. Kun sitä aikaa tosiaan oli n. viisi tuntia. Vaikka lentokenttäkuljetus tuli jopa etuajassa oli paluulento sitten puoli tuntia myöhässä. Prevezan lentokenttä ei ole niitä parhaiten ilmastoituja, varsinkaan kun se oli aivan täynnä, hieman helpotusta tuli siihen sitten kun saksalaiset lähtivät. Syyn oman lentomme myöhästymiseen oli, Ukrainan lento-onnettomuus jonka vaikutus oli vähän kaikkiin lentoihin, kun niiden täytyi muuttaa kurssiaan ja tämän vuoksi meidän lento joutui odottelemaan uutta lähtölupaa.
Tätä kirjoittelen nyt lennon aikana, kun nykyään Finnairin lennoilla saa käyttää tablet-koneita koko lennon ajan, mutta lentokonetilassa.Kone siis laskeutui n. puolituntia myöhässä, mutta yllätykseksi meidän molempien laukut tulivat ensimmäisten joukossa, siten pääsimme nopeasti pois ja vastaantuloaulassa jo Henkka odotteli meitä. Siinä sitten ajeltiin kotiin, jossa meidän karvalapsemme odottelivat meitä kotiin…




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti